Sinivalkoinen lätkäkuume nousee
- tänä keväänä Sydän on sinivalkoinen
Jääkiekon MM-kisat lähestyvät ja lätkäkuume nousee. Nuoret Vihaiset Miehet –yhtye kävi nostamassa kisakuumettaan äänittämällä Akun tehtaalla, Tampereella Suomen lätkämaajoukkueelle kannustusbiisin. Biisi kantaa nimeä "Sydän on sinivalkoinen" ja se julkaistaan 15.4.2009.
Ensiesityksensä ”Sydän on sinivalkoinen” sai jo viime vuoden heinäkuussa Pori 450 –vuotisjuhlakonsertissa, jossa yhtyettä säesti Porin kaupungin sinfoniaorkesteri Pori Sinfonietta. Juhlallisen ensiesityksen kuuli paikan päällä yli 40 000 korvaparia. Lisäksi konsertti lähetettiin
suorana Radio Suomen taajuudelta.
Lätkäorientoitunut Nuoret Vihaiset Miehet muistetaan myös Porin Ässien kannustus/maalilauluksi päätyneestä Patasydän -biisistä. Patasydän -biisissä kuultiin vierailijana Yö -yhtyeen Olli Lindholmia.
Tällä hetkellä Nuoret Vihaiset Miehet valmistelee uutta pitkäsoittoaan, jonka on tarkoitus ilmestyä tulevana syksynä.
NVM historiaa:
Nuoret Vihaiset Miehet on perustettu vuonna 1989 eli yhtye viettää tänä vuonna 20-vuotissynttäreitään.
Nuoret Vihaiset Miehet –discografia:
Ananasta & rauhaa (1991)
Prrrkele!?! (1994)
Maailmanloppua odotellessa (1996)
maanantai klo 4.45 (2001)
singlet:
Ässät taistelee/Patasydän(2003)
Kaikki tahtoo(2004)
Eksyneet (2005)
Tää kesä (ei pääty koskaan) (2007)
Näiden lisäksi yhtyeen keikkakalenteriin on vuosien varrella kertynyt yli 500 keikkaa.
Kuvien tallennusohjeet:
PC
Klikkaa haluamaasi kuvaa hiiren oikeapuoleisella napilla ja valitse "Save Target As..." tai "Tallenna kohde nimellä..." (Firefoxilla "Save Link As..." tai "Tallenna linkki nimellä..." )
Mac
Pidä nappi pohjassa pitkään ja valitse "Save Target As..." tai "Tallenna kohde nimellä...".
HUOM!
Jos valitset "Tallenna kuva nimellä.../Save Picture As...", niin koneellesi tallentuu vain hyvin huonoresoluutioinen esikatselukuva.
Sydän on sinivalkoinen -singlekansi
Sydän on sinivalkoinen - logo
Nuoret Vihaiset Miehet 2009 (kuvaaja: Panu Koli)
vasemmalta lukien:
Kimmo Haavisto - basso
Juha Lamminen - laulu
Aki Ekqvist - rummut
Janne Lintula - kitara